Jari-Matti Latvala on Suomen nykyinen rallitoivo

Jari-Matti Latvala on vuonna 1985 syntynyt Töysästä kotoisin oleva WRC-kuljettaja. Latvala on toiminut aktiivisena kuskina vuodesta 2002 alkaen ja hänen kartturinaan toimii Miikka Anttila, jonka kanssa yhteistyö alkoi vuonna 2003.Latvala on kilpaillut urallaan yhteensä 146 osakilpailussa WRC:n sarjassa, voittaen niistä 12 kappaletta. Palkintopallille mies on yltänyt 48 kertaa.Uransa alkuvuosina Latvala ajoi WRC-sarjassa erittäin vaihtelevasti eri talleissa, joihin kuuluivat mm. Mitsubishi, Ford, Subaru, Suzuki sekä Toyota. Latvala osoitti kuitenkin uransa edistyessä taitonsa ja onnistui vakiinnuttamaan paikkansa viimein Ford Focus RS WRC 04:n ratissa vuonna 2006. Latvala viihtyi Fordilla aina kauden 2012 loppuun asti, saavuttaen tuolloin kauden kokonaispistetilastoissa kolmannen sijan. Kaksi vuotta aiemmin Latvala ylsi sarjassa uransa tähän mennessä parhaalle eli toiselle sijalle.Nykyisin Latvala ajaa Volkswagenin riveissä hallitsevan maailmanmestari Sebastien Ogierin rinnalla. Latvala on jäänyt selvästi kakkoskuskiksi kuljettajien välisessä mittelössä, mutta suomalaisella sisulla voimme silti odottaa häneltä loistavia suorituksia ja vallankaappausta kilpailu toisensa jälkeen. Kuluvallakin kaudella Ogier on onnistunut odotetusti voittamaan jokaisen kilpailun, mutta jäämme innolla odottamaan Jari-Matin seuraavaa osakilpailuvoittoa. Latvala on ehdottomasti tämän hetken kirkkain ralliradoilla tykittävä suomalaistähti, joten mikäli voimme odottaa jonkun nostattavan siniristilipun korkeimmalla korokkeella, on meidän katsottava Jari-Matin suuntaan.